Hyvä kotisiivooja?

Pyöritin kotisiivous yritystä noin 1,5 vuoden ajan. Tästä syystä uskon tietäväni jonkin verran siitä, mitä hyvältä kotisiivoojalta ja kotisiivousyritykseltä vaaditaan.

Hyvän kotisiivooja löytäminen voi olla vaikeaa. Monen yrityksen palveluksessa on sekä hyviä, ahkeria ja luotettavia siivoojia sekä heitä, jotka eivät ota työtään niin vakavasti.

Loppujen lopuksi kotisiivouksen toiminen on hyvin paljon kiinni itse henkilöstä, eikä niinkään yrityksestä kotisiivoojan taustalla. Vaikka yritys pyrkii hoitamaan asiansa

Kotisiivousalan vaikeus on pätevän henkilökunnan saaminen. Siivoojan ammatti ei ole välttämättä se ihanneammatti. Se on monelle ammatti, johon joudutaan. Osa työttömistä työnhakijoista, esimerkiksi lastenhoitajat ja sosiaalialan tutkinnon hoitaneet, voivat ottaa vastaan myös siivoojan työtä, vaikka he olisivat tähän työhön ylikoulutettuja. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä henkilöt vaihtavat työpaikkaansa heti kun he löytävät omaa alaansa lähempänä olevan työn.

Hyvä kotisiivooja?

Tarvitseeko kotisiivoojaa varten siivota?

Vastaan tähän lyhyesti: ei. Mitä järkeä on tilata siivouspalvelu, jos joutuu itse kuitenkin siivoamaan?

Uskallanko päästää kotisiivoojan kotiini?

On yleistä, että kotisiivousasiakkaat miettivät vieraan ihmisen päästämistä yksin omaan kotiinsa. Osalle asia saattaa olla hyvinkin arka ja jopa este kotisiivoojan ottamiselle. Toisilla oma koti ei ole niin pyhä: olen saanut mm. yhteydenottoja, joissa soittaa ja kertoo ilman minkäänlaista sopimusta, tapaamista tai valmistelua, että "avain löytyy kynnysmaton alta, voisitteko käydä siivoamassa".

Loppujen lopuksi kyse on sinun omasta asenteestasi. Varmasti 99 % kotisiivoojista luotettavia ja tunnollisia ihmisiä. Mutta ehkäpä se jäljelle jää 1 % ottaisi sohvan väliin pudonneet kolikot omaan taskuun. Meitä on niin monenlaisia.

Voinko olla kotona siivouksen aikana?

Lyhyt vastaukseni on kyllä.

Moni kotisiivooja on kuitenkin sitä mieltä, että on mukavampaa tehdä työtä silloin, kun tietää, että kukaan ei ole "vahtimassa olan takana" (vaikka vahtimista ei tosiasiassa edes tehtäisi). Jos olet esim. äitiyslomalla ja kotisiivooja tulee kotiisi keskellä päivää, niin yritä ajoittaa esim. kaupassa tai kerhossa käynti siivouksen ajaksi. voi olla, että tämä on teille molemmille mukavampaa.

Lukeeko kotisiivooja papereitani?

Jos kysyt kysymyksen siivouspalvelua tarjoavalta yritykselta, vastaavat he todennäköisesti, "ei missään tapauksessa".

Jos minä vastaan tähän kysymykseen lyhyesti, niin vastaisin "kyllä, jonkin verran". Tarkoitan tällä sitä, että jos joku siivoaa usemman tunnin toisen ihmisen kotona kuukaudesta ja vuodesta toiseen, niin hän ei yksinkertaisesti voi välttyä siltä, että on joskus siivonnut unilääkepurkkisi lavuaarin reunalta lääkekaappiin, nostanut palkkakuittisi työpöydällesi, nostanut yöpöydän henkilökohtaiset tavarat takaisin piiloon tai korjannut ulosottovirastolta saapuneen postisi eteisen pöydälle.

Kotisiivooja oppii tuntemaan kotisi niin hyvässä kuin pahassa varsin nopeasti.

Jos hieman pelottelen, niin on aivan varmasti myös heitä, jotka aktiivisesti kurkistelevat silloin tällöin esim. paperipinojen väliin. Olisi tekopyhää väittää, ettei tällaista tapahtuisi. Kaikkihan me olemme ihmisiä ja toiset meistä ovat erittäin uteliata sellaisia.

Osa asiakkaista jättää kotinsa juuri sellaiseksi kuin se aina on välittämättä esim. käteisestä, tiliotteista yms. Osa taas siivoaa pois arkaluontoisimmat paperit. Voi olla mukavampaa sekä siivoojalle että sinulle, jos pidät huolen, ettei arkaluontoisimmat esineet, paperit ja esim. käteinen rahaa laatikkoihin piiloon.

Uskallanko ottaa maahanmuuttajasiivoojan?

Maahanmuuttajatyöntekijää ei kannatta missään tapauksessa vieroksua tai pelätä. Moni maahanmuuttaja on erittäin motivoitunut tekemään töitä, joka näkyy mm. ahkeruutena.

Itselläni on hyvin positiivisia kokemuksia virolaisista työntekijöistä. He ovat ahkeria ja joustavia. Suomalainen palkkataso on selvästi Viron palkkatasoa korkeampi, joka motivoi työntekoon. On hyvin yleistä, että he puvuvat Suomen varsin hyvin ja ymmärtävät puhutusta kielestä lähes kaiken.

Yhtenä ongelmana voi olla kielitaito. Vaikka itse imurointi ei sinällään kielitaitoa vaatisikaan, on kommunikointi vaikeaa ilman yhteistä kieltä. Jos sinulla ja kotisiivojallasi ei ole yhteistä kieltä, voi esimerkiksi toivomusten esittäminen tai palautteen antaminen olla vaikeaa. Monen maahanmuuttajan kielitaito on myös englannin osalta varsin heikko, joka sekin vaikeuttaa asiaa.

Itselläni on periaatteena, että kansalaisuudella tai etnisellä taustalla ei ole väliä, mutta yhteinen kieli pitäisi olla sellaista, että yksinkertainen kommunikointi on mahdollista.

Yrittäjän näkökanta: millainen on hyvä asiakas?

Puhun nyt ihan suoraan. On tosiasia, että on olemassa niitä hyviä asiakkaita ja sitten on olemassa niitä, joita ei toivo ikinä ottaneensa vastaan. Tämä saattaa kuulostaa karulta, mutta näin se vaan on. "Hyvät asiakkaat" huomattavasti kiitollisempia sekä kotisiivoojan että yrittäjän kannalta.

Helppo asiakas vs. vaikea asiakas

On asiakkaita, jotka maksavat laskunsa aina ajoissa, eivät valita ikinä mistään eivätkä juuri muutenkaan vie yrittäjän aikaan. Toisessa päässä on asiakkaita, jotka ovat erittäin vaativia siivouslaadun suhteen käytettyyn aikaan nähden, kertovat yksityiskohtaisesti murusesta, joka löytyi eteisen maton alta, vaativat tästä syystä alennusta kotisiivouslaskuun ja kuluttavat yrittäjän aikaa monella eri tapaa. Aseta itsesi yrittäjän asemaan: kumman asiakkaan itse ottaisit mieluummin?

Kuukausilaskutuksen suuruus

Moni yritys toteaa, että jokainen asiakas on heille yhtä tärkeä ja samanarvoinen. Tämä voi olla hyvä periaate, mutta luulen, että arkipäivän käytännön ratkaisuissa asia voi olla toisin. Itselläni oli kotisiivousasiakkaita, joiden kuukausilaskutus oli noin 60 euroa ja toisaalta asiakkaita, joiden kuukausilaskutus oli noin 1000 euroa. Jos asiaa hieman kärjistää: Jos toinen heistä kysyy erityispalvelua, vaikkapa uunin pesua pullanpaistoa varten sunnuntai aamuna ennen tyttären rippijuhlia, mutta siivojalla olisi aikaa vain toiseen, niin kumman(kohan) heistä siivooja valitsee? Yrittäjän kannalta on luonnollisesti motivoivampaa keskittyä tähän hyvin maksamaan asiakkaaseen.

Kuukausilaskutuksen suuruus on yleensä varsin riippuvainen

Voiton suuruus

Pelkkä kuukausilaskutuksen suuruus ei toki kerro kaikkea. Jos kuukausilaskutus on 1000 euro, mutta kulut asiakkaasta on 950 euroa, ei kyseessä ole kovin hyväkään asiakas. Päinvastoin, tällöin asiakas on kotisiivooja tukkeena tienata parempaa voittoa toisilta asiakkailta. Kotisiivouskin on bisnestä, ei harrastustoimintaa.

Laskujen maksaminen ajallaan

Olen aina ihmetellyt, miksi kotisiivouksen maksaminen voi olla niin vaikeaa. Asiakkaan varallisuus ei tuntunut vaikuttavan siihen maksaako asiakas kotisiivouslaskunsa ajoissa. Minulla oli useita varakkaita asiakkaita, jotka harvoin maksoivat laskujaan ajallaan. Jouduin lähettämään heille useita karhukirjeitä. Tämä oli turhauttavaa, sillä sen lisäksi, että sain odottaa tilisuoritusta, vei reskontran seuraaminen ja karhukirjeiden lähettäminen suhteettoman paljon aikaa.

Epärealistiset odotukset

Olen saanut asiakaskyselyitä, joissa toivotaan esim. suuren omakotitalon remontinjälkeistä siivousta ja ikkunoiden pesua. Kuulostaa potentiaaliselta hyvältä asiakkaalta, mutta kiinnostusta on lopahtanut siinä vaiheessa, kun asiakas kysyy, että "hoituuko tämä satasella?".

Mitä tehdä hankalien asiakkaiden kanssa?

Karua kyllä, hankalat asiakkaat voidaan irtisanoa.

Minulla oli eräs siivooja, josta olin saanut pelkästään positiivista palautetta. En ollut kuullut hänestä mitään negatiivista keneltäkään. Eräänä päivänä hän kertoi apeamielisenä, että tämän ja tämän asiakkaan luona on hankalaa. Asiakas oli harvoin tyytyväinen siivousjälkeen. Lisäksi hän oli asettanut ajastimen, jolla hän valvoi, ettei siivooja lähtisi liian aikaisin pois työkohteestaan. Tiesin, että kyseinen kohde oli varsin haastava siivottava annettuun aikaan nähden.

En ehtinyt kissaakaan sanoa, kun jo irtisanoin sopimuksemme tämän asiakkaan kanssa. Kyse oli ennen kaikkea kiinni työntekijäni työssä viihtymisestä. Hänen viihtymisensä oli tärkeää inhimilliseltä kannalta, mutta myös siltä kannalta, että hän jaksaa olla töissä ja suoriutua töistään yhtä loistavasti kuin aikaisemminkin.

Pyydänkö tarjouksen kotisiivouksesta?

Lyhyt vastaus: kyllä, näin voit tehdä.

Silloin tällöin olen vastaanottanut monisivuisia tarjouspyyntöjä, joissa pyydetään kotisiivouspalvelua tietyillä kriteereillä. Asetetut kriteerit aikarajoineen ja erilaisine vaatimuksineen ovat usein hyvin tarkkoja.

Yleisesti ottaen uskon tällaisten tarjouspyyntöjen olevan suuria karkottimia. Tällaisen tarjouspyynnön jättäminen on viesti yrityksille, että potentiaalinen asiakas on äärimmäisen pikkutarkka ja todennäköisesti asiakas valittaa jokaisesta pienestäkin poikkeamasta.

Monilla yrittäjillä on tilanne, jossa heillä on varaa valita asiakkaansa. Tämä tarkoittaa sitä.

Yksin siivous vai parisiivous?

Käykö kotonani aina sama siivooja?

Käytäntö vaihtelee yrityksestä riippuen. Varmimmin saat saman siivooja siten, että valitset yhden miehen tai naisen yrityksen. Myös osa suuremmista yrityksistä pitää periaatteenaan sitä, että asiakkaan luona käy aina sama kotisiivooja. Käytännöt vaihtelevat.

Oli kummin päin tahansa, molemissa tavoissa löytyy omat hyvät ja huonot puolensa. Mikäli kotonasi käy aina sama siivooja, tuntee hän varmuudella talon tavat ja siivousjälki on tasaista. Todennäköisesti tärkein syy siihen, että asiakas haluaa yhden ja saman kotisiivooja on turvallisuuden tunne. Kotisiivoojaan tulee helposti henkilökohtainen side. Tässäkin on sekä hyviä ja huonoja puolia. Monille asiakkaille palautteen, erityisesti negatiivisen sellaisen, antaminen pitkään omassa kodissa käyneelle siivoojalle voi olla vaikeaa.

Jokaisella meistä tulee ennen pitkään poissaoloja töistä. Kotisiivojan tai hänen lapsensa voi sairastua, tulee lomamatkoja, lääkärissä käyntejä, äitiyslomia, opintotaukoja jne. Tämä johtaa siihen, että se oma kotisiivooja ei olekaan käytettävissä. Tästä syystä saman kotisiivojan käyttäminen voi olla varsin epävakaata, sillä esim. pienten lasten äideille poissaoloja voi tulla useastikin. Siivousalalla myös vaihtuvuus on suuri. Etenkin nuoret siirtyvät siivoustyöstä nopeasti eteenpäin löydettyään uutta työtä.

Mitä kotisiivous maksaa?

Kotisiivouksen hinta vaihtelee ja hinnoittelumalleja on monia. Yleisimmin yritykset hinnoittelevat siivouksen per tehty työtunti. Yleisesti siivouksen tuntihinta vaihtelee noin 30-40 euron välillä. Tämä hinta sisältää yleensä arvonlisäveron (23 %), mutta tarkista vielä asia. Osa yrittäjistä ilmoittaa hinnan ilman arvonlisäveroa, jotta hinta vaikuttaa edullisemmalta.

Osa yrityksistä laittaa hinnan päälle lisäksi erilaisia kuluja, jotka vaikeuttavat vertailua. Yleisimpiä lisälaskutuksen verukkeita ovat mm. matkakulut, toimistokulut, laskutuskulut tai välinekulu. Asiakkaan kannalta on selkeä ja yksinkertainen hinnoittelumalli on mielestäni paras.

Moni yritys perii Pääkaupunkiseudulla siivouksesta korkeampaa tuntihintaa.

Omilla vai yrityksen siivousvälineillä?

Osa kotisiivousyrittäjistä käyttää kodin omia siivousvälineitä, osa taas tuo välineet mukanaan. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet.

Jos kotisiivooja tuo mukaan omat siivousvälineet, ei asiakkaiden tarvitse huolehtia aineiden riittävyydestä ja välineiden sopivuudesta. Periaatteessa siivous saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa edullisemmalta, mikäli siivoojalla on mukanaan omat työvälineet, sillä tällöin asiakkaan ei itse tarvitse ostaa rättejä ja aineita. Toisaalta yrittäjä on varmasti hinnoitellut siivousvälinekulut tuntihintaan, joten asiakas maksaa välineistä välillisesti tuntihinnan yhteydessä.

Jos oletaan, että jokaisessa kodissa löytyy imuri ja moppi, ei siivousvälineiden päivittäminen maksaa montaa euroa. Mikrokuituliinat maksavat noin 2 euroa/kpl. Näitä on hyvä olla 3-4 eri väristä. Peruspesuaine maksaa noin 2 euroa/plo ja riittää todella kauan. Kustannus ei siis ole suuri.

Nykypäivän tarjonnan paljous on osittain sekoittanut ihmisten päät siivousvälineiden suhteen. Jokaisella materiaalille pitäisi muka olla erillinen aine. On rosteripesuainetta, omaa ainetta parketille, laminaatinpesuainetta, aine kivinpintojen puhdistukseen, pesuaine wc:lle, keittiöön, terassipesuainetta yms. Monesta kodista löytyy helposti yli 15 eri purnukkaa erilaisille pinnoille ja alueille. Lähde liikkeelle vaikka seuraavilla siivousvälineillä:

Siivoustarvikkeet:
- imuri
- levymoppi ja varsi
- mikrokuituliina levymopille
- mikrokuituliinoja peruspyyhintään
- karhunkieli hankaamiseen (esim. liesi)
- peruspesuaine

Itselläni on selkeä syy siihen, että siivous pitäisi tapahtua aina kodin omilla välineillä. Syynä tähän on se, että tuntuu mukavammalta, kun samaa imuria, moppia ja rättejä ei käytetä 20 muussakin kodissa. Oma mielipiteeni perustuu enemmänkin mielikuvaan.